Yrityksille on entistä tärkeämpää pystyä keskittämään voimavaransa ydinbusinekseensä, omaa osaamista ei kannata ohjata tukitoimintojen pyörittämiseen. Tämä asia on keskeisenä esillä Suomen Citypuhdistus Oy:n toiminnassa – yritys tuottaa asiakkailleen lisäarvoa vapauttamalla niiden resursseja oman liiketoimintansa kehittämiseen ja kasvattamiseen, pois siivouksesta, aulapalveluista, vartioinnista, kiinteistönhoidosta ja muista vastaavista toiminnoista.
Suomen Citypuhdistus Oy perustettiin vuonna 1990 ja yritys keskittyi pitkään oman asiakaskuntansa palvelemiseen Helsingin keskustassa. Kasvua ei haettu, painopiste oli laadukkaan toiminnan kautta säilyttää asiakkuudet ja kasvaa asiakkaiden mukana. Palveluissa keskityttiin lähinnä ylläpito- ja perussiivouksiin ja niistä asiakkailta saatu palaute kannusti jatkamaan valitulla tiellä.
Vuonna 2006 laadittiin uusi strategia – lähdettiin kasvattamaan yritystä kuitenkin kunnioittaen päivittäin tehtävän työn laatua. Tämä tarkoitti eräänlaista uutta starttia Suomen Citypuhdistus Oy:n toiminnassa, sillä se edellytti uusien avainhenkilöiden rekrytointia, suunnitelmallisen myynnin käynnistämistä, kasvavan yrityksen edellyttämien ohjaus- ja seurantajärjestelmien kehittämistä ja ennen kaikkea toimivan rekrytointi- ja perehdytysprosessin aikaansaamista. Muutostyö oli haastava ja sitoi resursseja etenkin vuonna 2007 päivittäistyön ohella melkoisesti.
Tänään Suomen Citypuhdistus Oy on koko pääkaupunkiseudun alueella toimiva kiinteistöpalvelualan yritys, joka työllistää jo lähes sata henkeä ja yhdessä verkostokumppaniensa kanssa tarjoaa laajan palveluvalikoiman asiakkaidensa käyttöön. Asiakaskunta on kasvanut ja monipuolistunut, syksyllä 2008 yhtiö on laajensi toimintaansa mm. Vantaan Viihdekeskus Flamingoon ja Espoon Sello Rex viihdekeskukseen. Lisäksi yhtiö osti vuoden 2008 alussa Euroduo Oy:n, pääkaupunkiseudun porras- ja yleisten tilojen siivouksen laatutekijän.
Otsikko sanoo siivouspalvelun olevan räätälöityä käsityötä ja siihen perustuu myös Suomen Citypuhdistuksen toiminta. Työn tekee joka päivä ihminen, jota tulee perehdyttää, kouluttaa ja opastaa riittävästi – mutta josta täytyy myös esimiesten olla aidosti kiinnostuneita, tavata riittävän usein, kuunnella, tukea ja auttaa. Tämä toimintatapa motivoi ihmisiä pysymään työssään, tekemään hyvin päivittäisen työnsä ja mahdollistamaan hallitun kasvun – yhtiö ei halua samaistua palveluteollisuuden edustajaksi vaan pikemminkin ihmisten tekemän käsityön tukijaksi. |